Kurkistus esiripun taakse: Millaista on olla lääkisopiskelija? Osa 1

Tässä postauksessa esitellään toinen blogin vierailevista bloggaajista: Joonas. Joonaksen postaukset ovat lääkisopiskelijan näkökulmasta eli Joonas opiskelee lääkiksessä nyt ensimmäistä vuotta. Postauksia tulee nyt kolme, eli tämän lisäksi huomenna ja ylihuomenna, muistakaa siis käydä tsekkaamassa myös ne!

KURKISTUS ESIRIPUN TAAKSE

Moi!

Vähän erilainen blogipostaus tällä kertaa:  Aion nimittäin puhua, millaista opiskelu LÄÄKIKSESSÄ on kuhan sinne on ensin päässyt. Vähän taustatietoja ensin: olen 22-vuotias oululainen nuori mies. Pääsin vihdoin lääkikseen tänä vuonna neljännellä hakukerralla eli takana on nyt huimat kaksi ja puoli kuukautta opiskelua lääkiksessä. Sekin tuntuu jo ikuisuudelta. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun olen tutustumassa yliopistoelämään, sillä vietin kaksi vuotta Oulussa fysiikan opiskelijana.

Kaiken kaikkiaan opiskelu lääketieteellisessä tiedekunnassa on yllättävän erilaista verrattuna muihin koulutusaloihin yliopistossa ja, ehkä jopa lähempänä lukio-opiskelua. Pakollista opetusta on paljon eikä lukujärjestyksessä ole käytännössä mitään valinnaista. Töitä kyllä joutuu tekemään paljon, mutta jos selvisi pääsykokeisiin luvusta, se ei tunnu enää miltään.

Ehdin jo tänä keväällä ajatella että, onko tässä enää mitään järkeä enää edes hakea. Olin jo yrittänyt ja epäonnistunut kolme kertaa, ehkä minusta ei vain ollut lääkikseen, ehkä en vain ole tarpeeksi hyvä. Kaiken lisäksi olin jo niin vanhakin, ei sitä koko elämää voi vain opiskeluun käyttää, pitäisihän se joku tutkintokin saada ennen kolmeakymppiä.

No, kaipa olen liian itsepäinen ja tyhmä luovuttamaan, koska en selvästikään kuunnellut itseäni. Nyt täällä opiskellessani tälläiset aatokset tuntuvat täysin kohtuuttomilta.

Porukkaa on kaikenikäistä ja useimmilla muillakin on jo useampi hakukerta takana. Mutta pääasia on, ettei ketään oikeastaan kiinnosta kauhiasti muiden menneisyys, nyt ollaan samassa veneessä ja piirit ovat pienet.(tai no, suhteellisen pienet: meidänkin vuosikurssilla on 145 yleisen opiskelijaa ja viitisenkymmentä hampaalaista.) Ihmisiä kannustetaan todella aktiivisesti tutustumaan toisiinsa, erityisesti omaan vuosikurssiinsa, mutta myös vanhempiin opiskelijjoihin ja myös opetushenkilökuntaan, mikä oli aivan ennenkuulumatonta ainakin fysiikalla.

Tutustuminen tapahtuu tietenkin erilaisissa bileissä, urheilukerhoissa, moninaisissa harrastejärjestöissä ja vähintäänkin pakollisissa harjoitustöissä, joissa porukka on jaettu pienryhmiin. Se auttaa kummasti tutustumaan toiseen ihmiseen, kun pistelette toisianne neuloilla tai työnnätte metallitikkuja nieluun. Suosittelen kokeilemaan.

Myös spontaanimpia tapahtumia järjestetään. Esimerkiksi kun tätä kirjoitan olen juuri tullut juoksulenkiltä parinkymmenen muun fuksin kanssa. Varsinkin aluksi oma noin kymmenen hengen pienryhmä on totta kai se sosiaalinen ankkuri johon turvautua. Kaiken tämän seurauksena on lopulta todella tiivis opiskelijaporukka, huolimatta väenpaljoudesta.