perjantai 18. joulukuuta 2015

Lukusuunnitelma kevääksi

Tässä vaiheessa lukuprosessia on vielä mahdotonta tehdä pitkäaikaista lukusuunnitelmaa, joka edes 90 % varmasti pitäisi koko kevään. Niin paljon ehtii vielä ennen pääsykoetta tapahtua. Olen kuitenkin saanut toiveita pidempiaikaisesta lukusuunnitelmasta, joten ajattelin tehdä suuntaa antavan suunnitelman. Eli siis listaan joulukuusta toukokuuhun kuukausittain ne asiat, jotka haluan kyseisen kuun aikana opiskella. Voi olla, että tahtini on nopeampi kuin mitä tässä suunnittelen, mutta sen näkee vasta ajan kuluessa ja mikäli huomaan jossain välissä olevani suunnitelmaani edellä, päivitän suunnitelmaa sen mukaan ja niin edelleen. Pidemmittä puheitta, mennään asiaan.


JOULUKUU
·       Bilsan kurssit 1-3
·       Kemian lukioasioiden palautus mieleen ABI-kirjan avulla
·       KEMP112-tenttiin opiskelu (sisältää mm. sähkö- ja liuoskemiaa)

TAMMIKUU
·       Bilsan kurssit 4-5
·       KEMP112-tenttiin opiskelu
·       Kemian kurssit 1-2
·       Mekaniikan peruskurssi yliopistolla (lukiokurssit 4-5)

HELMIKUU
·       Kemian kurssit 3-5
·       Fysiikan kurssit 1-3 (+4&5)
·       Kemian kertausta
·       Bilsan kurssien uusintakierros alkaa(muistiinpanoja jne.)
·       Ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa täydentävästi
·       Yliopistolla kemiaa ja fysiikkaa
·       Biokemiasta erillinen kirja

MAALISKUU
·       Kemian kertausta (yo-kirjoitukset)
·       Fysiikan kurssit 6-8
·       Bilsan uusintakierros jatkuu
·       Biokemiasta erillinen kirja
·       Ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa täydentävästi
·       Pääsykoeharjoitus

HUHTIKUU
·       Fysiikan kertausta+pääsykoetehtäviä
·       Bilsaa, painotus kursseissa 2, 4 ja 5
·       Ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa täydentävästi
·       Biokemiasta erillinen kirja
·       Viime kevään valmennuskurssimateriaalit
·       Kemiasta pääsykoetehtäviä
·       Pääsykoeharjoitus

TOUKOKUU
·       Kaikkien aineiden ABI-kirjat
·       Valmennuskurssimateriaaleja
·       Pääsykokeita

Psst. Muistuttaisin vielä kaikkia tuosta sivupalkin yläreunasta löytyvästä kyselystä. Käykäähän vastailemassa siihen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, toiveita, ideoita..?